maanantai 12. tammikuuta 2015

Mats Wahl: Lumi peittää jäljet

Ruotsalaisen Mats Wahlin vuonna 2007 suomeksi Otavan julkaisema Lumi peittää jäljet, alkuperäiseltä nimeltään Tjafs, vie lukijan jouluiseen, lumiseen Ruotsiin seuraamaan poliisien murhatutkintaa. Koko kirja sijoittuu parin päivän aikajanalle, aikaan vain hieman ennen joulua. Vaikka joulu onkin kirjassa läsnä, ei teos teemaltaan kuitenkaan ole jouluinen siitäkin huolimatta, että kuusia koristellaan ja lunta sataa. Kirjan kieli on karua, hieman kuin päähenkilö, poliisi Harald Fors. Kielikuvilla kirjailija ei todellakaan mässäile, vaan keskittyy kertomaan asioista niin kuin ne nähdään. Itse asiassa koko kirjassa ei paljoa kuvailua nähdäkään, mutta toisaalta Lumi peittää jäljet on sen tyypin kirja, ettei mikään ulkonäöllinen seikka vaikuta siihen, mitä kirjasta ajattelee. Dekkarityyppisissä kirjoissa monesti juoni vetää kuvailun ja kauniin kielen edelle, niin tässäkin.

Sanotaan, että dekkareita ja dekkaristeja - varsinkin ruotsalaisia - alkaa olla jo liikaa, jotta jokainen kirja olisi yksilöllinen. Ei voi väittää, etteikö se olisi totta omalla tavallaan, teoksethan seuraavat monesti samaa kaavaa, oli rikos mikä hyvänsä. Lähes poikkeuksetta lopussa paha saa palkkansa reaalimaailman tavoin. Rikolliset vangitaan ja toimitetaan oikeuden eteen, monien vaikeakulkuistenkin vaiheiden jälkeen. Siinä mielessä Lumi peittää jäljet on klassinen dekkari, turvallinen vaihtoehto lukijalle ja kirjailijalle, eikä poikkea mitenkään muista vastaavista. Mutta se, mitä monissa muissa vastaavissa ei ole, näkyy tässä teoksessa selvästi. Murhattu poika, Sirr, on maahanmuuttajataustainen, ja rasismi näkyykin kirjassa selvästi, juuri niin karuna kuin se on. On selvää, että kirjailija on halunnut ottaa kantaa nyky-yhteiskuntaan ja sen ongelmiin teoksessaan. Kirja myös viittaa natsismiin järjestön nimeltä Uusi Ruotsi, muodossa, sekä muihin ongelmiin, jotka horjuttavat tätä maailmaa, jossa elämme.

Siitä huolimatta kirja ei missään vaiheessa muutu liian ahdistavaksi tunnelmaltaan, koko ajan uskaltaa hengittää. Kevyeksi iltalukemiseksi ennen nukahtamista ei tämä teos kuitenkaan sovi, sen verran paljon ajatuksia se herättää. Kirjan henkilöistä osa painii menneisyytensä hirviöiden kanssa joka päivä, on tyttö, joka ystävineen potki koulutoverinsa kuoliaaksi, on toinen nainen, joka myy huumeita turvatakseen elämänsä ja rahantulonsa. On mies, joka rahoittaa diilereitä ja suojelee näitä maksua vastaan, mutta joka myös leikkii lapsensa kanssa ja rakentaa tämän kanssa lumiukkoja.

Kirjan juoneen on välillä hieman vaikea päästä sisälle, sillä juoni polveilee monien henkilöiden elämässä, sekä poliisien että kuulusteltujen ja muiden asianomaisten. Pikkuhiljaa lukiessa kuvio alkaa selkiytyä, ja on helpompi ymmärtää, miksi juuri nämä henkilöt mainitaan. Kirja myös raottaa poliisijärjestelmän toimintaa myös kentän ulkopuolella. Heilläkin on oma elämä elettävänään, omat mielipiteet ja oma menneisyys.
Juoni on melko tavallinen dekkariksi, metsästä löytyy ruumis ammuttuna, mutta jo alkuvaiheista hämminkiä aiheuttaa se, mistä asennosta ruumis löydetään, ja se, ettei ampuma-asetta eikä luotia löydetä mistään. Pikkuhiljaa henkilöitä ja tarinoita alkaa liittyä päätarinaan ja maustaa juonta. Lopputulos on väistämätön, lopulta syylliset selviävät ja motiivi paljastuu. Paljon jää kuitenkin epäselväksi, varsinkin kaupungissa toimiva huumekauppa on hieman hämärää vielä lopussakin. Ehkä se onkin kirjan sanoma, se, ettei yksi paljastunut asia tarkoita, että koko asia olisi nyt selvinnyt ja pois kitketty. Yksi huono oksa voi tarkoittaa kahta asiaa, joko vain yksi oksa oli laho, tai koko puu on. Näin se menee todellisuudessakin. Pahaa on aina, mutta mikä lasketaan pahaksi, tarkoitus kun pyhittää keinot.

Kerronta tökkii joissain kohdissa monien lyhyiden virkkeiden takia, mutta joissain kohdissa se parantaa tunnelmaa. Varsinaista jaarittelua kirjassa ei ole, toistoa kylläkin on paljon. Dialogi on monessa kohdassa lyhyttä ja on ehdottomasti onnistunein asia koko kirjassa. Mikään hahmo ei harmikseni syventynyt kunnolla, ei edes päähenkilö Harald Fors, mutta positiivisena näen sen, että hahmoja oli paljon, mikä teki kirjasta elävän ja realistisen. Varmasti antoisaa luettavaa monelle, mutta itse jäin jotain kaipaamaan.



Arvosana 3/5



3 kommenttia:

  1. Tosiaan, tuonnäköinen arvostelu tuli kirjoitettua äidinkielessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä numero tuli??

      Poista
    2. Mikäli en täysin väärin muista, taisi tulla siinä 9 ½ pintaan.

      Poista