Theo Lawrence: Salatun voiman kaupunki ( Mystic City #1 )

Luin tästä kirjasta Risingshadow'sta jo kesällä, ja tajusin että tämä pitää saada, ja äkkiä. Niinpä varasin kirjan samantien kirjastosta, ja onnekseni olinkin ensimmäinen joka sen varasi. Sen takia sain kirjan heti kun se saatiin kirjastoon, mikä tapahtui suhteellisen äkkiä, alle viikossa. C: Aloitin kirjan lukemisen illalla samana päivänä saatuani Vapautetun luettua, ja pari tuntia vain löhnötin sängyllä kuin kuollut lahna lukien kirjaa ja kuunnellen samalla Voicea.



Kirja sijoittuu tulevaisuuteen ja kuuluu siis dystopioiden pariin.Tämä ei kuulu siihen dystopioiden raakaan osaan, kuten esimerkiksi  Nälkäpelit ja  Julma maa, vaan niihin ns. "kesympiin", kuten Delirium-trilogia ja Tarkoitettu-trilogia. No, eiväthän nekään kesyjä ole, mutta vähemmän raakuutta niissä on.


Aria Rose asuu Manhattanin yläkerroksissa ja on palavasti rakastunut isänsä poliittisen kilpailijan poikaan, Thomasiin. Vai onko sittenkään? Ainakaan hänellä ei ole muistoja heistä yhdessä. Arialle kerrotaan sen johtuvan muistinmenetyksestä, jonka taas sanotaan johtuvan siitä, että Aria otti yliannostuksen hilettä, eli nuorison suosiossa olevaa huumetta. Aria nielee kaiken lähes kangertelematta, kunnes...


On Thomasin ja Arian kihlajaisjuhla, mutta Aria ei tunne oloaan tutuksi Thomasin kanssa. Hänen muistonsa heistä yhdessä... niin, niitä ilmestyy välillä, mutta ne ovat vääristyneitä, vääntyneitä eikä Aria tunnista niitä omikseen. Aria tapaa parvekkeella ollessaan komean, mystisen pojan, joka on maagikko, eli ihminen alakaupungista, kaduilta jonne ylhäällä asuvat eivät saa mennä. Kun Aria tutustuu poikaan, jonka nimi on Hunter, alkaa hänelle selvitä, että kaikki eivät ole keitä ketä olevat, ja mitä olevat...


Arian nimi ärsytti. Se ärsytti siksi, että Paljaan taivaan alla-trilogiassa päähenkilön nimi on myös Aria, ja välillä puhuessani kirjasta sekoitan Ariasta toiseen Ariaan, enkä lopulta oikein tiedä itsekään, kummasta minun oli tarkoitus puhua. Ei siinä muuten kyllä mitään vikaa olisi ollut.

Kirjan juoni oli hyvä, vaikka muutamat tapahtumat tuntuivat olevan vähän täytikettä. Persoonat eivät jääneet epäselviksi, ja se on aina hyvä asia. Ariasta ei tullut suosikkiani, en oikein edes tiedä, kukako se on, ehkä Hunter, tai sitten ei...

Arvosana: 5/5

Annukka Salama: Piraijakuiskaaja ( Faunoidit #2 )

Olin ihan täpinöissäni, kun kirjastosta tuli viesti, että saan tämän lainaan, ja pakkohan se oli heti käydä hakemassa. Alotin iltapäivällä lukemisen ja seuraavan päivän iltapäivällä lopetin, oisin ehkä muuten saanu saman päivän aikana mutta luin Riitasointua taas ja sitäki piti lukee.

Kun viime syksynä luin Käärmeenlumoojan, olin ihan haltioissani siitä kirjasta. Rakastin kirjan kieltä, suurin osa kirjoistahan on kirjotettu täysin kirjakielellä, tietysti ymmärrettävistä syistä. Mut ei Käärmeenlumooja, eikä Piraijakuiskaajakaan, ja osittain sen takia ne ovatkin niin... Ihania :3 Jollain tavalla niitä on joissain kohdissa helpompi ymmärtää.

Piraijakuiskaajassa tuttujen Unnan, Rufuksen, Joonen, Ronnin ja Viken lisäksi esitellään pari muutakin faunoidia, Nemo ja Eden. Nemo jäi jotenkin heikoksi hahmoksi, mutta Eden nousi aika nopeasti yhdeksi suosikeistani. Ja se, kuinka Ronni ja Eden sitten alkoivat seurustella, oli erittäin suloista ♥ Tuli "awww"-reaktio aika monessakin kohdassa, ja Edenistä ja Ronnista tulikin kirjan ykköspari, ainakin minun osaltani.

Koko sarjan lempihahmo on edelleen Joone, mutta kuten jo mainitsinkin, Eden nousi toiseksi suosikeista. Unna taas ei ole ollut suosikkini missään vaiheessa, en tiedä mistä se johtuu mutta jotenkin Unna on aika ärsyttävä.

Piraijakuiskaaja alkaa Nemon ja Edenin näkökulmasta, kun metsästäjä hyökkää Edenin kimppuun ja aiheuttaa sen, että Nemo tappaa tämän. Sen takia heidän täytyy lähteä Kansainväliseen faunoidivirastoon Valtoihin, joka sijaitsee Kaliforniassa, jonne myös Unna on lähdössä selvittämään biologisia vanhempiaan. Unnan porukka ja Nemo ja Eden tapaavat kuitenkin jo Suomessa, lentokentällä ja ovat samalla lennolla.

Rufus ei suhtaudu hyvin Nemoon, jonka voimaeläin on jonkin sortin kameleontti, eli hän omaksuu lähellä olevan faunoidin ominaisuudet. Ja sehän nyt ei ole hyvä asia, varsinkin kun Rufus on maailman viimeinen lohikäärmefaunoidi. Kaiken lisäksi Unna vaikuttaa tuntevan vetoa Nemoon, mikä ärsytti itseäni suunnattomasti.

          Spoilerivaroitus!!

Monien käänteiden jälkeen - johon siis kuuluu myös se, että Ronni ja Eden alkavat seurustella- Unnalle selviää eräs käänteentekevä asia, joka vaikuttaa niin paljon Unnaan, että tämä ottaa eron Rufuksesta.



        Juonipaljastus loppu!
Olisin ehkä muuten antanut kirjalle viisi tähteä, mutta tuo ero tuli jotenkin niin töksähtäen, että en voi ihan viittä antaa. Kokonaisuutena kirja kuitenkin oli loistava, ja tulen aivan varmasti lukemaan seuraavat osat ♥

Arvosana: 4,5/5

                                                 Kovakantinen versio

                                                 Pokkariversio

Tessa Gratton: Veritaika

Oh la laa mikä kirja! Rakastan tätä kirjaa todella, vaikka juonikuviot näyttivätkin hieman kuluneille ja tylsille, kun niistä luki eri arvosteluissa.  Kaikki vaikutti menevän sitä normaalia reittiä, johon kuuluu niitä "yllätyksellisiä" juonenkäänteitä, jotka eivät yllätä ketään. Mutta minut se yllätti- positiivisesti. En edes ajatellut lukevani sitä mitenkään samantien, mutta kirjastossa seikkaillessani löysin tämän, ja jatko-osan Verenvahdin joka sekin oli kuitenkin pakko lainata.

  Rakastuin hahmoihin, erityisesti Sillan veljeen, Reeseen, joka jäi harmi kyllä hieman vähemmälle huomiolle juonessa. Mutta kuitenkin... Pakko tää on kyllä lukee uudestaanki :D Ja se oli kiva juttu, et koko kirja enemmän tai vähemmän sijottui hautausmaalle :D


Kaikki uskovat, että Sillan isä tappoi itsensä ja vaimonsa, Sillan äidin. Mutta ei Silla, hänen mielestään se ei ole mitenkään mahdollista. Mutta myös Reese, Sillan veli uskoo niin, joten Silla on yksin mielipiteensä kanssa. Mutta sitten joku lähettää Sillalle kirjan, joka on kirjoitettu hänen isänsä käsialalla. Kirja on täynnä muistiinpanoja veritaioista, se on täynnä magiaa. Silla kokeilee erästä loitsua, varmana siitä, että joku yrittää tehdä hänelle vain jotain erittäin ilkeää pilaa, mutta loitsu toimii. Yhtäkkiä poika, Nicholas ilmestyy paikalle. Silla peittää loitsun jäljet, mutta ei voi olla varma siitä, näkikö Nick sitä, mutta vaikka hän olisikin nähnyt sen, hän ei uskoisi silmiään vaan luulisi nähneensä omiaan.

Nick on juuri muuttanut paikkakunnalle isänsä ja äitipuolensa Maryn eli Lilithin kanssa kuolleen isoisänsä taloon. Hänen äitinsä Donna on kadonnut kuvioista jo Nickin ollessa kahdeksan, mutta hän on opettanut Nickille taikuudesta jonkin verran, joten Nick tunnistaa sen, kun näkee Sillan hautausmaalla.

Yhdessä he alkavat selvittää totuutta joka kiertyy Josephine Darlyn, mahtavan verinoidan ympärille. Josephinen elämä selviää pikku hiljaa kirjan edetessä, kun hänen elämäänsä raottava tarina pikku hiljaa ilmestyy näkyviin, luku kerrallaan.

Todella mahtava kirja, ja Josephine oli kaikessa kamaluudessaan ihan mahtava henkilö. Vaikka kirja onkin nuortenkirja, mielestäni se sopii kyllä vanhemmillekin.

5/5